Zeitgeist: Moving Forward - ajatuksia
09.08.2012
Edellisessä blogi-kirjotuksessa arvostelin Zeitgeist: Moving Forwardin ja tässä kirjoitan minkälaisia ideoita ja ajatuksia kyseinen dokumentti herätti.
Olen katsonut ensimmäisen ja toisenkin osan aikoinaan ja ne omalla tapaa herätti kyseenalaistamaan enemmänkin kuin mitä olin siihen asti kyseenalaistanut. Moni puhuu jatkuvasti kuinka Zeitgeist on todistettu virheelliseksi ja kuinka huono se on, yleensä viitaten ensimmäiseen osaan. Useasti kuitenkin nämä viestit eivät itsessään kerro mitään tai tarjoavat kasan linkkejä kahlattavaksi läpi. Epäilen välillä, että ovatko nämä linkittäjät itsekkään lukeneet linkkejänsä läpi.
Myös Zeitgeistin näkemystä rahataloudesta on kritisoitu kovaan ääneen, kykenemättä silti kertomaan yhtä selkeästi miten se nyt lopulta toimii. Mielestäni dokumenttien oleellinen pointti rahatalouden suhteen onkin, että systeemi on mennyt liian monimutkaiseksi, jotta sitä olisi helppo ymmärtää. Olisi hyvin toivottavaa, että kuka tahansa voisi nopeasti katsoa miten järjestelmä toimii. Mitä suljetumpi ja sekavampi systeemi, sen todennäköisemmin se kusahtaa jossain välissä ja sitä enemmän se herättää epäilyjä.
Mikäli on yhtään seurannut mitä maailmalla tapahtuu ja on tapahtunut viimeistenkin vuosien aikana, niin on aika helppo ymmärtää miksi liikehdintä, jota Zeitgeist-movement ajaa eteenpäin, on alkanut. On varsin helppoa kieltää kaikki ongelmat, mikäli itsellä menee hyvin. Pitää silti muistaa, että vaikka itsellä menee hyvin, niin se ei tarkoita, että kaikilla menisi yhtä hyvin. Eikä sitä, että ne kaikki, joilla menee huonosti, ovat itse ongelmansa aiheuttaneet. Toki pitäisi myös määritellä mikä on hyvä ja huono. Karkeasti voisi ajatella, että kun toisilla ei ole tarpeeksi ruokaa elämiseen ja toisaalta pieni prosentti maapallon asukeista heittää ruokaa tonneittain vuodessa roskakoriin, niin suhdanne on aika kummallinen ja mielestäni on aiheellista etsiä parempia ideoita, jotta näin ei pääsisi käymään.
Mielestäni nykyisenkaltainen järjestelmä, joka on aika monessa maassa käytössä, ei ole yhtään hassumpi, mutta koska se on myös monella osaa huono, jo sen takia on syytä tutkia potentiaalisesti parempia vaihtoehtoja.
Zeitgeistissa on esitetty jonkinlainen utopia tulevasta, mutta se ei ole ihan niin kaukaa haettu kuin voisi alustavasti kuvitella. Ihmisyyden perusongelmat ovat myös vaikeampia ratkaistavia kuin mitä Zeitgeist: Moving Forward haluaisi että ne ovat. Otan otteen kirjasta, jota luen parhaillaan: ”Isoisäni kertoi, että aikoinaan kokapensas oli hyvin kaunis nainen, jonka omistuksesta kaikki tappelivat. Koska kaikki eivät voineet häntä saada, vanhat viisaat muuttivat hänet pensaaksi, josta kaikki voisivat nauttia.” Vanhat viisaat olivat näemmä kunnon kommunisteja, mutta idea toimii samalla tavalla, miten ihmisen kateuden, mustasukkaisuuden, vallanhimon, psykopaattiset, narsistiset jne. piirteet oikeasti saataisiin hoidettua vaikka ihan yksinkertaisissa tilanteissa, jossa kaikki osapuolet eivät saa sitä mitä haluavat. Ehkä näihin ongelmiin löytyy vastauksia kunhan päästäisiin katsomaan miten ihmisen psyyke muuttuu, kun narsistisen ”minä”-kuva tyyppisen maailman tilalla olisi enemmän yhteisöön painottuva kokonaisuus.
Minun mielestä näitä ideoita voisi ihan hyvin testata pienessä mittakaavassa ja tutkia miten se käytännössä toimisi. Jokseenkin paradoksaalista, että siihen tarvitaan rahaa ja paljon. Rahasta irtautuminen vaatii siis paljon rahaa. En usko hetkeäkään, että tätä visiota voisi toteuttaa ilman rahoitusta. Rahoituksen toki voi saada lahjoituksina.
Zeitgeist: Moving Forwardin teosta on jo hyvän aikaa kulunut, enkä ole katsonut, miten tämän porukan toiminta on kehittynyt. Toivon, että tästä syntyisi jotain muutakin kuin sanahelinää ja sohellusta, koska nykyisenkaltainen malli ei oikein veny nykyisiin tarpeisiin, eikä varsinkaan tuleviin.
Lisää aihetta sivuten
http://www.archdaily.com/253380/how-3d-printing-will-change-our-world/
http://www.archdaily.com/255156/how-3d-printing-will-change-our-world-part-ii/
http://www.thezeitgeistmovement.com/
http://en.wikipedia.org/wiki/We_are_the_99%25
http://fi.wikipedia.org/wiki/Perustulo
Zeitgeist: Moving Forward
DOKUMENTTI 17.07.2012
Zeitgeist dokumenttien sarja alkoi vuonna 2007. Ensimmäisenä julkaistiin Zeitgeist the Movie, joka käsitteli salaliittoja, uskontoa ja taloutta. Vuonna 2008 tuli Zeitgeist: Addendum, joka käsitteli salaliittoja ja taloutta. Vuonna 2011 tuli sitten Zeitgeist: Moving Forward, josta kirjoitan nyt. Kaikki Zeitgeistit ovat herättäneet jonkin verran keskustelua, joten dokumenttien voisi pikaisesti kuvata onnistuneen tavoitteessaan.
Moving Forwardissa aiheina ovat ihmisen luonto, yhteiskunnan vaikutus ihmisen käyttäytymiseen ja Projekti Maa, jossa pohditaan mahdollisia ratkaisuja. Dokumentti on erittäin pitkä ja käsittelee raskaita aiheita samalla yrittäen pitää käsiteltävät asiat mahdollisimman selkeinä. Kaksi tuntia ja 40 minuuttia on aika paljon pyydetty kerralla katsottavaksi, toisaalta kukaan ei pyytänyt, että se pitää kerralla katsoa. Minun mielestä tämä oli paranneltu versio edellisestä teoksesta – Addendum, joka kaipasikin pientä parantelua.
Mitä tulee yleiseen ohjaukseen ja visuaaliseen antiin, niin oikeastaan tykkäsin tämmöisestä lakonisesta tavasta tuottaa jälkeä. Jotkin välianimaatiot häiritsivät vieden vähän uskottavuutta kokonaisuudelta. Peter Joseph, joka toimii selostajana, on selkeä vaikka äänenpainotukset välillä eivät oikein toimi.
Moving Forward, kuten aikaisemmatkin Zeitgeist-dokumentit, ovat herättäneet paljon keskustelua, vastaan ja puolesta. Sitä myötä on myös syntynyt Zeitgeist-liike, jollainen pyörii myös Suomessa. Ajattelin seuraavaksi kirjoitella vähän mitä ajatuksia tämä dokumentti herätti minussa itsessäni. Koska se ei suoranaisesti kuulu tähän artikkeliin, niin kirjoitan sen seuraavaan bloggaukseeni.
★★★
Lisätietoa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Zeitgeist:_Moving_Forward
http://zeitgeist.fi/
Katso
http://www.youtube.com/watch?v=4Z9WVZddH9w
Zen Comics
SARJAKUVA 12.07.2012
Zen Comics on ohut läpyskä zen aiheisia sarjakuvia, jotka lukee nopeasti läpi.
Piirosjälki on karkeaa. Sketsit ovat aika yksinkertaisia, muutama ihan hyvä juttu silti mahtuu mukaan.
★★★
Lainaa
Osta
Logitech K120
20.06.2012
Tuli ostettua näppäimistö, kun oli tarvetta uudelle. Vanha näppäimistö oli myös Logitech ja erittäin kovaääninen.
Logitech mainostaa K120 olevan kuiskauksen hiljainen ja se yllättäen ei pidä paikkaansa tai sitten on kyllä kovaääninen kuiskaaja. Onhan tämä hiljaisempi kuin edellinen näppäimistö, joka minulla oli käytössä. Ei tätä kannattaisi silti mainostaa hiljaisena. Joten, jos etsit hiljaista näppäimistöä, K120 ei sitä ole. Mikäli rahat ovat vähissä tai ei halua tuhlata älyttömiä summia pelkkään näppäimistöön ja nykyinen on rikki, niin tämä on hyvä ostos. Näppäimet tuntuvat mukavilta ja näppäimistön layout on klassinen. Funktionapit ovat ihan vähän liikaa oikealla. Erikoisnäppäimiä ei ole lisäämässä näppäimistön kokoa. Hintaansa (13€) nähtynä tämä on hyvä näppäimistö.
Your hands will enjoy the low-profile, whisper-quiet keys and standard layout with full-size F-keys and number pad.-Logitechin mainos-osasto
MW
MANGA 12.06.2012
MW on kovin minimalistisesti nimetty manga, jonka Osama Tezuka teki vuosina 1976-78. Itse teos on erittäin kieroutunut ja nopeatempoinen, joskin silti 600-sivuinen tiiliskivi. Osama Tezuka tunnetaan parhaiten Astro boysta, jonka hän loi vuonna 1952.
MW kattaa laajan aihealueen ja käsittelee ainakin: aseita, homoseksuaaleja, yleistä väkivaltaa, tappoja, murhia, hengellisiä asioita, moraalia, armeijaa ja politiikkaa. Osama Tezuka on luonut MW:hen erittäin aidon psykopaatin, joka ei välitä mistään moraalisista seikoista. MW on hauska ja seuraavalla hetkellä jo sairas.
Tarinan lopetus oli huonosti tehty. Pieni kauneusvirhe ei tässä kuitenkaan haittaa menoa ja suosittelenkin tämän lukemista.
★★★
Lisätietoa
http://en.wikipedia.org/wiki/MW_%28manga%29
Lainaa
http://luettelo.helmet.fi/record=b1880048~S9*fin
Osta
Assassin's Creed 2
PELI 07.06.2012
Assassin's Creed-pelisarjan alkuperäinen idea oli trilogia, joskin enää en ole varma miten monta osaa tähän on vielä tulossa. Toivon kuitenkin, että tästä ei tule ikuinen lypsylehmä Ubisoftille ja tarina saadaan vietyä loppuun. Tällä hetkellä lista peleistä ja muusta sälästä on kovin kattava ja sitä voi tutkia tarkemmin Wikipedian kätevästä listauksesta.
Tarina
Assassin's Creed 2 – sijoittuu 1500-luvun tuntumaan Italian suunnalla, jossa olet Ezio Auditore, paikallinen soheltaja. Tarinassa seurataan toki suurempaakin kuviota, johon sisältyy koko ihmiskunnan historia ja tulevaisuus. Välillä pompataan nykyajassa, joskin harvemmin. Pelin tekijät ovat aika rohkeasti ja luovasti yhdistelleet erilaisia tapahtumia maailmanhistoriassa ja kehittäneet uskottavan oloisen salaliittoon pohjautuvan maailmannäkemyksen.
Tarina on puhtaasti se syy, miksi ostin sarjan toisen osan. Assassin’s Creed 1, oli ihan pelattava, mutta kärsi kaikenlaisista pienistä ongelmista. Huono ohjattavuus, yksinkertaiset tehtävät ja ankeahko maailma. Tarina antoi toivoa paremmasta ja ensimmäinen osa vaikutti enemmänkin harjoittelulta. Pelasin ensimmäisen windowsilla ja se aiheutti osan ongelmista, koska konsoli käännös ei ollut niin laadukas kuin voisi toivoa. Tämä oli myös pääasiallinen syy pelata seuraava osa konsolilla.
Assassin's Creed 2 lunastaa sen, mitä ensimmäinen osa lupaili. Tarina on todella hyvä ja pelattavuus on kunnossa. Mitä tulee pelin protagonistiin Ezioon, niin onpahan rasittava sälli, joskin loppua kohden vähemmän.
Tarina jää oletettavastikin kesken, mutta henkilökohtaisesti olin tyytyväinen siihen, että tarina aukesi näinkin paljon.
Ongelmat
Assassin’s Creed 1 kärsi liian monista tähystystorneista ja niistä kärsii myös tämä. Ei ole mitään mieltä pistää ihan liian montaa tähystystornia liian lähekkäin ja avata pientä osaa kartasta. Joku saattaa tykätä torniin kiipeilyistä ja kieltämättä osaan joutuu vähän jopa pohtia miten pääsee, mutta geneerisiä tähystystorneja on vain liikaa. Kävin läpi kaikki tähystystornit ja ilo oli valtava, kun näki mitä siitä seurasi.
Aarrearkkuja on aivan kamala määrä. Ei yksinkertaisesti jaksa etsiä jokaista, vaikka on kartta josta niiden sijainnin näkee. Palkintosummat, joita arkuista saa, ovat aivan naurettavia. Ehkä alussa tarvitsee avata muutama, jotta saa vähän hiluja, mutta ei enää sen jälkeen. Ainut tavoite lienee, saada jokin trophy kun kaikki on kerätty, mutta liika on liikaa.
Sivutehtävissä on myös 100 sulan löytäminen ympäri pelimaailmaa, joka on aikasta massiivinen. Löysin näitä sulkia 35 kpl ilman, että etsin niitä erityisesti. Ei tehnyt yhtään mieli lähteä koluamaan jokaista kaupunkia läpi niiden löytämiseen, vaikka hieman kiinnostikin, mitä valtavaa siitä seuraisi kun löytäisi kaikki. Tämän tehtävän olisi pitänyt olla järjellisempi.
Tehtävät, joissa on tavoitteena tappaa kohde ilman että tulee havaituksi, ovat ihan kiva idea. Ongelmana on kuitenkin, että jos pääsen kohteen viereen ja vartijat havaitsevat minut, niin tehtävä epäonnistuu ja pitää aloittaa alusta. Ymmärrän jos vartijat havaitsevat kauempaa ja tekevät hälytyksen, mutta kun on terä jo kohteessa käytännössä kiinni, niin silloin minun mielestä on typerää pistää tehtävä epäonnistuneeksi. Pakoon siinä kuitenkin lähdetään tapon jälkeen.
Visuaalinen ilme
Pelissä on todella hyvännäköinen maailma ja laajat alueet. Ihmisiä hyrrää jokapäiväisissä hommissaan, eli lähinnä on näkyvillä luoden illuusion, että muka tekevätkin jotain. Illuusio silti toimii kätevästi. Kaupunkeja on tarjolla muutama. Jokaisessa kaupungissa on omanlainen ilmeensä, vaikka olemus ei juurikaan muutu kaupungista toiseen.
Aluksi otti hieman aikaa tottua hahmojen designiin. Peli piirtää itseään parissa osassa, joten välillä näkyy kun tekstuuri tarkentuu yhtäkkiä. Ongelmahan on konsolien liian pieni muistin määrä. Tämä ongelma ratkennee seuraavan konsoli-generaation myötä.
Peli ei kykene pyörimään sulavasti kaikissa tilanteissa ja kohdissa. Tässä pelissä sitä ei tapahtunut mitenkään kriittisissä kohdissa, joten ongelma on marginaalinen. Ongelma on silti olemassa ja kun tiedetään koneen kapasiteetti, niin pitäisi pyrkiä sulavaan toteutukseen.
Musiikki
Erittäin kaunista ja maisemiin sopivaa musiikkia. Ei olisi voinut paremmin mennä, paitsi tarjoamalla enemmän biisejä.
Bugit
Mainittavan arvoisia bugeja ei juuri näkynyt. Sen sijaan peli jämähti totaalisesti paikoilleen kaksi kertaa vaatien Playstation 3:sen resetoinnin.
Sivutehtävät
Sivutehtäviä on sopiva määrä ja hyvin suunniteltuja.
Puzzlet
The Truth-osio tarjoaa loogisia ongelmia ratkottavaksi. Ongelmien ratkaisusta saa eräänlaista lisätietoa tarinaan. Osiossa olevat ongelmat ovat helposta todella vaikeaan, niin vaikeaan, että jouduin katsomaan kahteen ongelmaan ratkaisun netistä.
DLC
Saatavilla on myös kaksi ladattavaa lisäosaa, joista irtoaa pari uutta muistoa tutkittavaksi.
Sequence 12: Täysin turha.
Sequence 13: Vähän parempi kuin 12.
En suosittele ostamaan näitä ollenkaan. Nämä olisi voitu lisätä peliin valmiiksi ja silloinkin ne olisivat vain lisänneet sisältöä, jolla ei olisi ollut juurikaan merkitystä.
Yhteenveto
Assassin's Creed 2 on kaiken kaikkiaan miellyttävä kokemus. Ei kauheasti tarvitse korjata tai muuttaa konseptia, kunhan tarina etenee, niin homma pysyy hyvin toiminnassa. Pelasin pelin Playstation 3:lla.
★★★
Lisätietoa
Alustat: ps3, windows, xbox360, osx, onlive.
Genre: Seikkailu, Hiiviskely.
Tekijä: Ubisoft Montreal.
Pelimoodi: Yksinpeli.
Wikipedia
Metacritic
Lainaa
Osta